14.9.2007

Terveisiä Tampereelta

Koitti vihdoin sekin päivä, kun nettiyhteys alkoi toimimaan. Oltiin sitä odoteltukin, nyt vähenee kirjastossa käymiset, kun ei enää tarvi mennä sinne sähköposteja lukemaan. Saatiin vieläpä puolta nopeampi netti pari euroa halvemmalla kuin Vaasassa. Ison kaupungin etuja!! Niin sitä ollaan nyt sitten Tamperelaisia. Tuntuu vielä aika uudelta tämä kaikki, mut ollaan oltu tosi tyytyväisiä oloomme täällä. Ollaan fillaroitu paljon ympäriinsä lähiseutuja, on tosi mielenkiintoista tutkia ympäristöä ja pyöräteitähän täällä riittää. Ostin uuden kevyemmän pyöränkin, jolla on nyt kiva mennä. Tavaratkin alkaa olla paikoillaan, tupareita juhlitaan viikon päästä. Pitäisi kestien viettämiseen alkaa valmistautumaan. Yövieraita tulee niin monta, että taitaa patjat loppua kesken. Itseköhän nukutaan saunan lauteilla!?

Olen tässä iltaisin televisiota katsellessani tehnyt käsinvärjätyistä kankaista kukkajojoja. Niitä on jo kertynyt 28 kappaletta, kahta eri kokoa.


Osan niistä aion käyttää tähän suunnitelmaani. Keskelle on tulossa jonkin näköistä kukkamaljakkoa. Kuvan värit on vähän mitä on, kuva on otettu illan pimeydessä.


Tänään sain yhden topin valmiiksi, mutta se on vielä kuvaamatta, joten siitä sitten vaikka huomenna, jos se saadaan jossain välissä kuvattua. Sähköposteihinkin tarvisi vastailla, nyt kun netti vihdoin toimii. Malttakaahan odotella vielä!


Hi from Tampere!! We have lived here now over 3 weeks and today we finally got internet connection. Lately I've been doing flower yo-yos at evenings while watching tv. I've now 28 yo-yos in two different sizes and from hand dyed fabrics. Some of those flowers I'm planning to use to that quilt in the picture. Today I got finished nice sleeveless top. Tomorrow I'll hopefully have pictures, so more blogging then.

27.8.2007

Hehkutusta

Ensimmäinen yö Tampereella uudessa kodissa on jo takana, mutta vielä piti palata muutamaksi päiväksi Vaasaan pakkailemaan ja siivoamaan. Pääsimmekin muuttamaan jo viikko odotettua aiemmin, mutta lopulliset hyvästit Vaasalle jätetään nyt keskiviikkona. Joudumme elämään pari viikkoa ilman nettiyhteyttä, vaikka netti tilattiinkin heti uuden osoitteen selvittyä. Nyt tarvii sit lähteä netin perässä kodin ulkopuolelle. Onneksi läheisessä kirjastossa voi käyttää nettiä ja vieläpä omalla läppärillä. Hyvä hyvä!

Uusi asunto osoittautui onneksi odottamaani paremmaksi ja tilavammaksi, mikä oli helpotus, kun pelkäsin ettei iso työpöytäni mahtuisikaan koko asuntoon. Missäs minä sitten ompelisin ellen työpöydälläni!? Asunto näytti niin ahtaalta, kun kävin sitä katsomassa edellisten asukkaiden siellä vielä asuessa ja heillä oli paljon tummia kalusteita, jotka saivat tilan tuntumaan paljon pienemmältä kuin mitä se todellisuudessa oli. Tai no, voi se tuntua taas pieneltä muutettuamme sinne kaikkine kamoinemme. Saas nähdä. No, ei tämä uusi asunto ole kuin vain neliön pienempi kuin entinen ja tässä asunnossa voi nauttia myös omasta saunasta, mikä tuntuu nyt aika luksukselta.

Kävin tänään vihdoin TilkkuSadun uudessa hienossa kaupassa. Olihan siellä vähän pakko käydä ennen kuin muutetaan täältä pois. Mukaani lähti muuttolaatikoita (kiitos kiitos!! tulivat tarpeeseen), kahta kokoa kukkajojoja sekä kaksi pakettia söpöleitä nimilappuja, joita voi käyttää tilkkutöiden nimikoimiseen.


Tilkkuystäväni Hilja kävi tänään täällä muuttokaaoksessa kyläilemässä ja antoi minulle ihkun lahjapaketin kera Onnea Uuteen Kotiin-kortin. Käsin värjätyllä kankaalla päällystetty paketti piti sisällään mitäs muutakaan kuin lisää aivan ihastuttavia Hiljan itse käsin värjäämiä kankaita. Kiitos paljon!! Muistan sinua aina näitä kankaita nähdessäni!! En vielä malttanut avata kangaspakettia kokonaan vaan jätin kankaiden ihastelun tehtäväksi Tampereelle. Onpas jotakin mitä odottaa muuton lisäksi :-D


Huomenna on viimeinen pakkaus/siivouspäivä ja kahden yön jälkeen alkaa uusi elämä uudessa kaupungissa, OI TÄTÄ ELÄMÄÄ!! Onpas kivaa :-)

We have already spent one night in our new home at Tampere, but we had to return to Vaasa for couple of days to do more packing and cleaning. Now there's only two more nights here and then our new life at new city will begin. Great!! Today I finally went shopping to TilkkuSatus new quilts and gift shop and made some shopping. I got two diffent sizes of Flower Yo-Yo Makers and two packages of cute quilt labels. My quiltfriend Hilja also visited here in this moving mess and gave me this wonderful present full of hand dyed fabrics she had made with a card "Congratulations to new home"!

16.8.2007

Muuttoa odotellessa

Niin me vihdoin päätettiin tehdä unelmia todeksi ja nyt ollaan muuttamassa kuun vaihteessa Tampereelle!! Hurraa!! Toivottavasti ei tulla pettymään! Toisaalta sitten se on koettu ja jos ei viihdytä siellä voihan sieltä aina muuttaa jonnekin muualle, mutta Vaasaan tullaan tuskin koskaan palaamaan. Itse olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta/Pohjois-Pohjanmaalta ja rakkaani taas Uudeltamaalta. Täällä ollaan asuttu Pohjanmaalla ja nyt muutetaan Pirkanmaalle. No, nyt minä muutan kauemmas sukulaisistani, mutta taas lähemmäksi rakkaani perhettä. Tampere on kuitenkin siitä mainio paikka, että sieltä on helppo lähteä mihin suuntaan vain. Sen kun vain hyppää autoon, junaan tai lentokoneeseen.

Koko elämä menee nyt kerralla uusiksi kotia ja työpaikkoja myöten, mutta tuntuupahan elämä enemmän elämältä, kun kerrankin jotakin kivaa tapahtuu!! Tämä kuukausi tuntuu nyt olevan yhtä valmistautumista muuttoon eikä tässä juurikaan riitä aikaa tai energiaa käsitöihin. Vähän olen suunnitellut kankaiden värjäystä, mutta se jää nähtäväksi josko sitä ennättää tässä enää värjäilemään.

Viime aikoina olen tutkinut kaappien sisältöjä ja heittänyt paljon turhaa tavaraa ja vanhoja muistoja pois. Kaikkea ei tarvitse säästää ja mielikin tuntuu kevenevän roinan häviämisen myötä. Loppujen lopuksi ihminen oikeasti tarvitsee hirveän vähän. Me vain ollaan totuttu tavaroiden yltäkylläisyyteen.

Finally it's happening, our dreams come true, we are moving to Tampere!! This month goes with preparing to move. I 've been now cleaning closets and throwing things away I don't need anymore. Feels great!!

3.8.2007

Blogivoitto


"Suurkiitos postista, olipa ihana pastellinsävyinen lähetys! Aivan ihastuttava patalappu, ja niin hyvin siihen sointuvat lautasliinat ja tarrat! Ja herkullista suklaata, mistä tiesitkin että fazer on mun suosikki!

Kiitos kovasti, oli mukava posti näin ekalle lomapäivälle!

Terveisin Teija"


Bloglottery winner Teija liked her prize. She got one potholder, chocolate, flowerstickers and paper napkins.


Valmistin näitä patalappuja kaksi kappaletta, joista molemmat jo löysivät uusiin koteihin. Mulla ei patalaput ikinä säily itsellä kauaakaan, kun ne on jo jonnekin uuteen kotiin kadonneet. Pitäisi valmistaa niitä vissiin vähän isompia eriä kerralla, josko sitten jäisi itsellekin joku. Kaikki patalappujen kankaat on käsinvärjättyä puuvillaa ja kukkakuviot ompelin ompelukoneen kirjontakuvioilla.

These potholders I made from hand dyed fabrics and flower design is made with sewingmachine embroidery.



Tällaisia blokkeja myös valmistui samoista käsinvärjätyistä kankaista. Ne on nyt mietintämyssyssä, että mitäköhän niistä valmistaisi.

Here's something new from the same hand dyed fabrics.
I don't know yet what to do with them.

26.7.2007

Lehtiä ja kiemuroita

Löytyi se Teija vihdoinkin, vähän mutkan kautta, kiitos TilkkuSadulle!! ja paketti lähtee huomenna matkaan varusteltuna Oulun leimalla. Olen sukuloimassa täällä "pohjoisessa", mutta pian taas täytyy suunnata kotia kohti ompelukoneen ääreen. Onneksi melkein kaikilla on nykyään netti ettei mulle tule vieroitusoireita minne ikinä menenkin!!

Viime viikonloppuna sain valmiiksi tällaisen pikkuliinan. Viimeistelin sitä vielä aamulla ennen kuin lähdin reissuun ja annoin sen sitten lahjaksi. Kokoa sillä on 58x58 cm.


Noita kukkasia syntyi liuta ylimääräisiä tehdessäni kukkasia tuohon toiseen työhön ja käytin osan niistä sitten tähän. Nämä kukat on tosin pienempi kokoisia "sisempiä terälehtiä". Tässä käytin nyt myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä värjäämiäni kankaita.


Tein tähän myös kasviaiheista vapaata konetikkausta harjoituksen vuoksi. Treenasin kuviota kynällä paperille jonkun aikaa ennen kuin aloin pyöritellä kuviota ompelukoneella kankaalle. Varmuuden vuoksi ompelin vielä köynnöksen rungon ensin ja vasta toisella ompelukierroksella lisäsin varteen lehdet ja kiemurat. Näin ei ollut aloittelijalle liian monta asiaa hallittavana ja onnistuminen helpompaa.


Muutakin olen tehnyt, mutta niistä myöhemmin...

This is what I got finished last weekend, tiny 58 x58 cm tablecloth. I gave this as a present for my relatives. I used free motion stiching and my new hand dyed fabrics. Flowers are the same as here, only smaller.

22.7.2007

Onnekas voittaja ilmoittautukoon

Blogin 1-vuotisarvonta on nyt suoritettu ja onnekas voittaja on Teija!!!! Hänelle lähtee pikaisesti pehmeä postipaketti, kunhan vain ensin ilmoitat minulle nimesi ja osoitteesi sähköpostiini jutta_neiti(at)yahoo.com.

Kokoan tähän vielä kilpailuun osallistuneiden jakamat käsityöaiheiset suosikkilinkit. Suurin osa niistä on tilkkutyöaiheisia, kuinkas muutenkaan, mutta oli siellä myös muutamia neuleaiheisia sivuja ja tietty muutakin näiden aiheiden vierestä löytyy etenkin blogeista. Kaikkia sivuja en ole vielä ehtinyt itsekään tutkia.

Bloglottery is now finished and the lucky winner is Teija!! She will receive soft packet someday soon.
Here are the favourite links that were used for participating to this lottery:

http://www.knittingdaily.com/
http://www.abyquilt.blogspot.com/
http://quiltville.com/
http://lazygalquilting.blogspot.com/
http://www.quilterscache.com/QuiltBlocksGalore13.html
http://blogg.hobbyboden.com/livtoril/
http://www.ajpadilla.com
http://mollychicken.blogs.com/my_weblog/
http://www.sewaquilt.com/
http://www.jessica-tromp.nl/
http://www.laughinghens.com/
http://yarnstorm.blogs.com/knitblog/
http://www.fionamarie.com/freepatterns/angel.shtml
http://blogg.hobbyboden.com/dengodefeen/
http://quiltissimo.de/
http://www.textilspiel.blogspot.com/

18.7.2007

Kuvia eläintarhasta

Oltiin tässä pari päivää reissussa. Käytiin Ähtärin eläintarhassa katsomassa eläimiä ja yövyttiin Ähtärin leirintäalueella mökissä. Oli aika erikoista kuulla yöllä susien ulvovan, kun se leirintäalue on siinä eläintarhan naapurissa. Takaisin tullessa käytiin Keskisellä ja Seinäjoen keskustassa katselemassa kaupunkia ja kangaskaupassakin käytiin vaan vältyin onneksi kaikenlaiselta tuhlaukselta. Säätkin onneksi suosivat, vettä alkoi sataa vasta kotona. Onneksi saatiin hyviä kuvia muistoksi. Ja osallistukaahan arvontaan!!!










































































































We made a small trip to Ähtäri Zoo and took some pictures. We stayed one night at nearby camping site where we could hear wolves from the zoo howling. Not very typical thing to hear!
We were very lucky with the weather, as soon as we got back home it started raining... There is still time to participate in my small lottery!!

15.7.2007

Synttäriarvonta


Niin se on vuosi vierähtänyt ja blogini 1-vuotis syntymäpäivä on tiistaina 17.7. Vaikka aluksi hieman epäilinkin kuinka blogin pidon kanssa käy, niin nyt täytyy sanoa, että mennyt vuosi on ollut harrastelun kannalta kovasti erilainen ja erittäin antoisa. Olen saanut uusia ystäviä ja kontakteja ulkomaita myöten, osin myös mainion Flickr-kuvayhteisön ansiosta, jota olen käyttänyt tässä bloggaamisen ohessa alusta asti. Tämä kannustaa myös jatkamaan tästä eteenpäin. Kiitos teille kaikille!!

Juhlan kunniaksi järjestän teille pienen arvonnan. Palkintopaketin sisältöä en vielä tiedä, mutta se muokkautuu varmasti palkinnon saajan mukaan ja lupaan lähettää paketin myös ulkomaille, jos voittaja löytyy sieltä.

Arvontaan voit osallistua kertomalla jonkun käsityöaiheisen suosikkiblogin tai -sivuston linkin. Toivoisin tässä tapauksessa mieluummin ulkolaisia linkkejä, että löydettäisiin meille kaikille mahdollisimman paljon uutta mielenkiintoista tutkittavaa!!

Osallistumisaika päättyy sunnuntaina 22.7
kello 21.00, jonka jälkeen suoritan arvonnan,
kukahan mahtaa olla onnellinen voittaja!?


One year blogging has gone fast and now is the time to celebrate its first anniversary. Passed year has been great and I have got plenty of new friends and contacts, partly because of Flickr community which I been using daily as well. To celebrate this special event I will arrange small lottery where you can win a prize (which will be determined later on) .

You can participate in lottery by sharing your favourite craft blog/site URL. Time to participate ends sunday 22. of july at 21.00 Finnish time and then I will tell who is the lucky winner!!

8.7.2007

Marjastus mielessä

Eilen käytiin metsässä katsomassa milloin saadaan mennä mustikoita poimimaan ja saatiinkin jo hyvät maistiaiset. Ensimmäiset marjat olivat jo sinisinä, ei siis ihan turha reissu! Piti ottaa todistusaineistoa mukaan, että muutkin uskovat. Marjan varvut päätyivät sitten kukkapurkin koristeeksi. Vielä pitää pari viikkoa odotella, ennen kuin kannattaa mennä ämpärin kanssa metsään.


Tänään uskaltauduttiin kääntämään meidän laastikokeilu ja otettiin nahistunut ruttojuurenlehti laastin pinnasta pois. Siitä tuli ihan kiva ja pysyi vieläpä ehjänä. Vähän oli ilmakuplaa jäänyt väliin ja lehtiryppyjä, mutta muuten ihan hyvä. Nyt vielä kun keksisi sille hyvän paikan ulkoa.


Berry season is almost here. Yesterday I visited the woods and tasted first blueberries of the summer. Those are so good!! Next time I'll take a bowl with me. Our mortar experiment also succeeded as you can see. Now we have to find nice place for it outdoors.

6.7.2007

Koristeltu kukkasin

Treenasin tuossa joku päivä vapaata konetikkausta, kun aikaisemmin esittelemäni kukkatyö on vihdoin siinä vaiheessa, että sen saisi tikata. Minähän en ole mikään suuri osaaja tuossa konetikkauksessa eikä käsintikkaukseen jaksa ryhtyä ellei ole pakko. On edellisestä kiemuratikkauksesta kulunut jo pari vuotta aikaa. Harjoittelin nyt tikkausta köynnöskuviolliselle kankaalle kankaan kuvioita mukaillen ja tein harjoituksistani söpölit kukkakoristeiset patalaput. Vielä tarvitsee kyllä harjoitella kovasti ennen kuin otan ison työn käsittelyyn.


Tänään tehtiin myös tälläinen kokeilu, kun oli vähän ylimääräistä laastia. Alla on suuri ruttojuuren lehti ja toiveissa on saada kiva lehtikulho pihakoristeeksi. Kestää varmaan pidemmän aikaa ennen kuin tuo on kuivunut, kun paksuimmillaan laastia on varmaan 4 cm. Toivottavasti se nyt onnistuu vaikka me ei laitettu siihen mitään runkomateriaalia.


It has been two years since I made free-motion stitching, and I wanted to use it to this flowery quilt. Now I used vine print fabric to practise it and stiched by the print. From that practise I made these cute flower decorated potholders. I still have lots of practising to do...

Today we made this experiment with big leaf and mortar. I hope it succeeds!

4.7.2007

Ihania värejä

Olen pikku hiljaa värjäillyt lisää kankaita. Tässä on nyt viimeisin satsi valmiina. Näiden kanssa kokeilin ensimmäistä kertaa värin kiinnitystä 150 asteisessa uunissa 5-7 minuuttia ja hyvinhän se meni pienessä uunista nousevassa käryssä tuuletellen. Värikin tuntui pysyvän, kun kastelin ryttyisimpiä kankaita silitystä varten. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on lisää värjäilyä. Tavoitteenani on saada ainakin oransseja ja ruskeita kankaita.

I've been dyeing more fabrics and here you can see these nice results. Next colours I'm planning to use are brown and orange.


17.6.2007

Äidin verhot


Äidin verhokapat on vihdoin ikkunassa. Nyt täytyy lähteä ulos kun on niin ihana ilma :D

I finally made new curtains for my mom. Those turned out to be really lovely summercurtains. Now I have to go out because there's so beautiful weather :D

16.6.2007

Löträyspäivä = uusia kankaita

Tänään kävin shoppaamassa vähän uusia kankaan- painovärejä. Mukaan lähti painoemulsiota, ruiskuemulsiota, kultaista ja hopeista peittoväriä, pigmenttejä keltaista, punaista, sinistä, mariininsinistä ja vihreää, kaikki Emo-tuotannon tuotteita. Onneksi olin jemmannut kaappiin pieniä lasipurkkeja niin pääsin heti sekoittelemaan värejä ja sotkemaan.

Tämä oli tämän päiväinen tekniikka. Vedellä kasteltu kangas, kangasta ryttyyn ja väriä päälle. Sit vaan myttysin ja painelin sitä niin, että värit lähtee liikkeelle eikä jäisi valkoisia kohtia. Tuosta kankaasta kuten muistakin tämän päiväisistä tuli loppujen lopuksi tosi haaleita. Laitoin liian vähän pigmenttiä, kokemuksen puutetta. Jostain syystä pelkään tehdä tummia kankaita niinpä tämäkin piti oman kantapään kautta kokea. Tässäpä on tämän päivän löträyksen saldo.

Today I went to buy some more fabric paints, which got me excited to do more dyeing. Here's all what I made today.

13.6.2007

Nameja

Äiti on varmaan koko kevään pyydellyt, että tekisin hänelle uudet kesäverhot. Kesti muutaman kuukauden ennen kuin sain kankaat hankittua ja nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että verhot alkaa olla valmiina. Tosin äidin ikkunaan saan ne vasta viikonloppuna, joten kuvaakin tulee vasta sitten.


Päätin sitten tehdä samantien samoista kankaista hänelle sohvatyynytkin ja ne on tässä. Niistä tuli aivan ihanat. Olen kuin ihastunut pikkutyttö, kun katselen niitä, ne on aivan kuin karkkeja. Nam. Onneksi noita kankaita jäi vielä reilut palat niin voin puuhata niistä vielä jotain. Illan hämärässä kun kuvasin, tuli kuvasta on vähän väärän värinen, toi suklaanruskealta näyttävä on oikeesti pellavanväristä pellavaa.

After few months of waiting I finally got fabrics for new summer curtains to my mother. I've been now sewing them few days. Picture of them comes later when I have hanged those to her windows. I also made these absolutely adorable pillow cushions from the same fabrics that was left over from curtains. I still got some of it left for later ideas.

30.5.2007

Nyssäkkä esittely

Tänään koitti se suuresti odotettu päivä, jolloin sain noutaa Tilkut-listan nyssäkkävaihtopaketin postista. Sain sen yllätyksekseni Helmiä ja tilkkuja-blogin pitäjältä. Kaikkea ihanaa sieltä paljastuikin: suklaata, kahvia, itsetehtyjä lasihelmiä, ristipistotyö, ihanaa vihreää chileläistä käsinvärjättyä alpakkalankaa, käsinvärjätty kasviaiheinen kangaspala, veikeää koirakangasta ja kaiken huipuksi kesälaukku käsinvärjätyistä kankaista ja kissakankaasta. Laukku on tosi ihana, ihan erilainen kuin mitä olisin itse tehnyt, mut silti niin mun makuun!! Kiva saada joskus jotain jonkun muun tekemää, ettei kaikki ole aina itse tekemääni!! Kiitos paljon :D Ehdin jo täyttää laukun huomisia menoja varten ja kahviakin maistettiin, joka oli tosi hyvää suklaista :D

I participated to swap which was arranged by finnish internet quilt group. Today was that expected day when my package finally arrived. And here is what I got! Expecially I liked that pretty handmade bag with hand dyed fabrics and catprint!! So nice to get something that someone else has done.


Oman pakettini olin laittanut maanantaina matkaan Ritvalle kohti Kempelettä. Sekin mahtanee olla jo perillä, että uskallan esitellä sen sisällön täällä.

And this is what I sent.


Tekemäni käsityönyssäkkä on pussukkamallinen, jonne mahtuu Ritvan toivomat virkkaus- tai kirjontatyöt ohjeineen otettavaksi matkalle mukaan.


Innostuin sitten blogin päivitettyäni vielä vaihtamaan blogin ulkoasua. Aiemmin olin vaihtanut vähän väritystä, mutta nyt uskaltauduin vaihtamaan pohjaakin. Toivottavasti ette säikähtäneet joutuneenne väärälle sivulle. No, onhan väritys vielä melko sama sentään :)

29.5.2007

Kankaanmaalaus ohje :D

Sain vihdoin kaikki värjäämäni kankaat silitettyä. Siinä kului muutama saippuasarja samalla, kun parina päivänä huolellisesti silittelin värejä kiinni kankaisiin ja koko ajan piti parvekkeen ovea pitää auki, kun kankaista nousee ikävä käry silittäessä. Onneksi nyt on kesä, että voi huoletta pitää ovea auki. Hellettä silti vielä odotellessa...

Pari ihmistä ehti jo kysellä miten olen nämä kankaat tehnyt, kun en heti selittänyt, niinpä yritän nyt mahdollisimman ymmärrettävästi selittää.

Materiaalit: tavallista pestyä puuvillaa, vesiliukoisia kankaanpainovärejä, ohennetta vesiliukoisille värille (mulla käytössä Serivärin STO-10), suojamuovi alustaksi, suihkepullo täytettynä vedellä, tela tai pensseleitä tai tuputtimia, joilla väri levitetään. Voit keksiä muitakin konsteja leimasimia tms. Mulla oli tässä käytössä pieni askartelukaupan vaahtomuovitela. Aikaisemmin olen käyttänyt pensseliä, mut sillä oli tosi hidas maalata. Riippuu tietenkin pensselin koosta. Lautanen jolle levitetään käytettävä väri tai useampi jos tahtoo useampaa väriä levittää samalla kertaa. Lisäksi paikka jonne ripustaa kankaat kuivumaan ellei jätä muovin päälle kuivumaan.

Ensiksi kastellaan maalattava kangas joko suihkuttamalla suihkepullolla tai kastelemalla hanan alla. Jälkimmäinen on nopeampi tapa, mutta siinä kangas rypistyy, jos se jota kuta häiritsee... Otetaan haluttu kankaanpainoväri ja sekoitetaan vaikkapa piltti-purkissa sopiva määrä painoväriä ja siihen loraus ohennetta, kansi tiukasti kiinni ja ravistetaan voimakkaasti sekoittaen. Väri on valmis, kun se näyttää sopivan juoksevalta. Silloin se leviää paremmin kankaalla ja riittää pidempään, kun sitä ohentaa. Sit vaan väriä lautaselle ja siitä otetaan haluamallasi välineellä tela/pensseli tms. ja väriä levitetään suojamuovin päällä olevalle vedellä kostutetulle kankaalle juuri niin kuin haluat. Saat suunnitella niin hienoja kankaita kuin ikinä vaan keksit!! Ja tämä on tosi KIVAA ja HELPPOA!! Ja tätä voit tehdä vaikka lasten kanssa yhdessä.

Itse olen oppinut tämän tekniikan entisessä työpaikassani, jossa me maalattiin yhdessä vanhusten kanssa. Mummat saivat maalata kankaat ja sitten kankaat leikattiin hellehatun osasiksi ja niihin mummat vielä tuputtivat kukkakuvioita tai muita mieluisia kuvia sabluunan avulla. Ompelimme ne ohjaajakaverieni kanssa heille hellehatuiksi ja niistä tuli muuten tosi hienoja ja värikkäitä hattuja!! Kaikki olisivat halunneet niitä ostaa ja yksikään hattu ei valitettavasti ollut myytävänä!! Harmi ettei mulla ole niistä kuvia...

Sitten kun olet saanut kankaasi "valmiiksi", se saattaa näyttää liian voimakas kuvioiselta, joten haluat värien liukuvan ja sekoittuvan toisiinsa lisää. Sit vaan suihkuttelet vähän lisää vettä kankaan pintaan, niin että värit pääsevät paremmin liikkeelle. Lisäksi voit taittaa kangasta ensin puoliksi ja siitä vielä nelinkertaiseksi ja painelet kangasta että värit vielä lisää sekoittuvat. Tässä vaiheessa voit sitten ottaa vielä uuden kuivan kangaspalan ja painella siihen ylimääräiset värit ja sillä voit myös pyyhkiä maalausalustaasi jääneet värit. Näistä "siivousräteistä" tulee usein kaikkein kauneimpia ja onnistuneimpia kankaita. Tässä on omia siivousrättejäni. Aika ihania eikös vaan :D


Kankaissani olevat toistuvat väriläikät olen saanut aikaan yksinkertaisesti vain kastamalla telan yhden kohdan värissä ja näin telaa pyörittäessä kankaalla väri tulee kangaspintaan muodostaen erilaisia toistuvia neliö-, kolmio- ja pallomuotoja, mitä milloinkin. Itse tykkään kauheasti sekoittaa kulta- ja hopeapainoväriä muiden värien kanssa. Jostain syystä varsinkin kultavärini oli hieman paakkuuntunutta ja se ei sekoittunut kunnolla, mutta siitä tuli tosi kivoja efektejä.


Jos joku kangas epäonnistuu niin siihen voi lisätä jotain uutta tai peittävää väriä niin kangas voi olla pelastettu. Itselläni tuli nyt yksi sellainen kangas, joka jäi ensi kertaan muokattavaksi. Tässä on ne onnistuneet kankaat, osa on tosin vähän suttuisia, mutta kelpuutan ne kuitenkin.


Värin kiinnitys kankaanpainoväreille neuvotaan yleensä tekemään silittäen kankaan nurjalta puolelta. Mä olen kyllä silittänyt yleensä oikealta puolelta, kun tuota mun väriä ei ole noissa kankaissa kovin paksuna kerroksena ja tietty tahdon ihailla kangasta siinä samalla silittäessäni. Siksi tuntuu niin vaikealta silittää nurjalta. Jostain otin silitysohjeen 2 x 10 sek/150 C, mutta käytännössä se on sitä, että silitän huolella sekunneista välittämättä. Värin pitäisi kestää kohtuu hyvin, mutta omakohtaista kokemusta ei juuri ole. Toinen mysteeri on se ohenne, että mikä sen merkitys on? Jos väri on kerran vesiohenteinen, mitä tuo ohenne sitten tekee? Kertokaa jos tiedätte. Sen havainnon olen kyllä aikoinaan tehnyt, että ohenne sekoittuu paremmin värin kanssa kuin vesi, mutta onko se ainoa syy sen käyttöön!?

Here you see my new hand painted fabrics which I like a lot. It was great fun making those! Finnish text describes how I made this process, I am not going to explain it here once again, but lucky you, there's so much fabric painting and dyeing books available for you to study in case you are interested.


26.5.2007

Maalattuja kankaita

Maalasin tänään kankaanpainoväreillä yhden lakanallisen kangasta. Pilkoin lakanan pienempiin osiin, että kangasta oli helpompi käsitellä. Tässä ei ole ihan kaikki värjäämäni, pari palaa on myös sisällä kuivumassa. Näistä tuli kyllä aika ihania. Huomenna taidan jatkaa maalailua.

I made some fabric painting today. These turn out to be quite lovely. Tomorrow I'll make some more painting and take more pictures.

13.5.2007

Hyvää äitienpäivää! Happy Mother's Day!

Äitini saa tänä vuonna itsetehdyn äitienpäivälahjan. Hmm.. Koskahan viimeksi sai. Ei varmaan ainakaan viime vuonna. No, tänä vuonna äiti saa tilkkukaitaliinan. Olen sitä hiljaisuudessa muutaman päivän tehnyt, enkä voinut aiemmin blogissakaan mitään näyttää, kun äitini vierailee täällä usein. Mä itse käytän noita itsetehtyjä kaitaliinoja paljon ja äitinikin on "liinaihmisiä" joten eiköhän tämäkin äidillä heti käyttöön tule.

Tämä on samalla myös Omituisten Ompelijoiden Kerhon toukokuun tekele, jossa aiheena oli KESÄJUHLAT. Tekeleenä sai ommella mitä vaan kunhan se tulee lahjaksi kevät/kesäsankarille. Se sai olla lahja äidille, ylioppilaalle, valmistuvalle, rippilapselle tai syntymäpäivä- sankarille.

Värit valitsin kankaista, jotka matsaavat keskenään ja ovat toivottavasti äidinkin mieleen. Keltaisia ruskehtavia roosahtavia vähän liilaa ja kultaakin mukana. Ainakin nämä ovat tuttuja värejä äidin pukeutumisesta :D


Saatuani tahtomani blokkimäärän tehtyä, koitti tämä jännittävin vaihe kun sai pyöritellä ja järjestellä blokeista erinäköisiä kuvioita. Arvatkaapas minkäs näistä valitsin?

No, äidille valitsin tuon kolmannen mallin oikealta. Eniten kuitenkin ihastuin tuohon punaiseen siksak-kuvioon, joka on vasemmassa reunassa. Ajattelin sen kuitenkin olevan äidille liian nuorekas ja tuo äidille valitsemani malli taas vaikuttaa juhlavalta ja sopivammalta äidin makuun.

Kun olin saanut liinan muuten ommeltua ja tikattua vaikutti tosi harmilliselta, että vielä pitäisi turmella hieno työ reunakaitaleella. Sitten vielä tuntui, ettei mulla ole mitään sopivaa kangasta siihen. Monia liinassa käyttämiäni kankaita ei edes ollut enää kuin vain pieniä paloja eikä niistä saa mitään reunakaitaleita aikaiseksi. Menin kaupasta ostamaan sopivan keltaista vinonauhaa, mutta kotona sekin näytti niin lattealta ja sävykin oli väärä!! Vaikka mulla oli tilkut kaupassa mukana, että tulee varmasti oikea väri. Päädyin sitten lopulta laittamaan mustavalkoisen reunakaitaleen, kun sopivaa keltaista ei löytynyt ja hyvä niin. Tuo sopi tosi hyvin ja olen tyytyväinen. Kooltaan liina on 25 x 200 cm.

Kurkistus takapuolellekin.
Kirjoitin nuo edelliset tekstit aiemmin. Nyt äitienpäivälahja on jo annettu ja äitini piti kovasti saamastaan lahjasta. Seuraavaksi pitäisi alkaa kokoamaan Yahoon tilkut-ryhmän nyssäkkävaihto pakettia nyssäkkäystävälle. Ohjeet ja osoitteen olenkin jo saanut joku aika sitten, mutta itse toteutus on vielä alussa. Pakettiin valmistetaan mukaan säilytyspussukka kesäkäsityölle. Sen teen tilkkutyönä tietenkin :D

I made this table runner for mother's day present. These colours are my mother's favorite colours and she uses these colours much in her clothes. I made this table runner quietly without any blogging here, because my mother visits here often. When I had done enough blocks I arranged blocks to see what kind of table runners could I make. Model I chose, was in my opinion, most suitable for my mom. Today I gave this present and she liked it a lot.

12.5.2007

Kiireinen shoppaus

Tänään käytiin Tampereella ja samalla pääsin shoppailemaan Lempäälän uuteen Ideaparkkiin ja olihan se elämys. Oli niin kauheasti kauppoja, että siellä olisi varmaan mennyt koko päivä pyöriessä. Nyt ehti vaan katsoa osan talosta. Tässä tapauksessa olin vaan muutaman tunnin enkä ehtinyt nähdä vielä paljoa mitään ja kiireellä piti koko ajan liikkua ehtiäkseen nähdä mahdollisimman paljon.
Siellä oli muutama ihana käsityöliike, täynnä aivan ihastuttavia tuotteita ja yhdestä niistä mukaani tarttui tuo aivan ihana takorautainen tekstiiliripustin. Täällä voi käydä ihailemassa valmistajien sivuilla. Tuohon laitan pienen ryijyni tai kehitän jonkun uuden työn. Sitten ostin tuon kauniin Anneli Heikkisen kortin. Kaikki muut ihanuudet jäi kauppaan. Huokaus. Sinne täytyy lähteä uudestaan ehkä jo tänä kesänä ja varata enemmän aikaa :D

Telkkarissa pyörii parhaillaan Euroviisut, jotka tulee kerrankin Helsingistä. Kiitosta vaan Lordille!! Alan katsoon sitä ja pidän peukkuja Hanna Pakariselle!!

Today I visited Tampere and new big shoppingmall at Lempäälä. It was huge and there was plenty to see. I had couple of hours time there and I hurried to see as much as possible. There were few lovely craftshop full of beautiful things. I bought that nice textile hanger and art card with finnish birches.

4.5.2007

Sudoku

Tulihan tuo liina vihdoin valmiiksi. Lopputulos on aika muhkean näköinen pöydällä, vaikka onkin kaupan ohuin vanu täytteenä. Väri on ehkä vähän arka, että pikemminkin juhlaliinasta on kyse. En ainakaan heti malttanut sitä pöytään jättää.

Laitoin siihen myös ripustuskujan, että sitä voi tahtoessaan pitää myös seinällä. Työn malli, kuten moni ehkä tästä kuvasta jo huomasikin, on niin sanotusti lainattu sudokusta. En ollut aiemmin nähnyt sudoku-idealla toteutettuja tilkkutöitä, joten pidin ideaani aluksi jotenkin omalaatuisena, mutta kuinkas ollakaan olen myöhemmin törmännyt samalla idealla toteutettuihin töihin monesti. Ilman suurempaa mielikuvitusta nimesin työn nimellä "Sudoku".

Vaasan ainoassa tilkkutarvikeliikkeessä on loppuunmyynti. Pari päivää sitten käydessäni siellä mukaani lähtivät nuo kaksi muhkean punaista kangasta ja tuo beigenkullankellertävä. Ehkä menen vielä hamstraamaan lisää kankaita, kunhan hinnat ensin alenevat. Kuvan alin kangas on uusi höyrysilityslautani. Edellinen risa vanha lastulevyinen silityslautani päätyi pääsiäiskokkoon. Paloi kuulemma hyvin, en itse ollut paikalla näkemässä. Metalliset jalat tosin menivät metallijäteastiaan kuten kuuluukin.

I finally got finished this patchwork. Work is based on sudoku (as you might have noticed), thus named as "sudoku" without given any further thought. I've got some new fabrics and there under those fabrics is my new ironing board.