4.5.2007

Sudoku

Tulihan tuo liina vihdoin valmiiksi. Lopputulos on aika muhkean näköinen pöydällä, vaikka onkin kaupan ohuin vanu täytteenä. Väri on ehkä vähän arka, että pikemminkin juhlaliinasta on kyse. En ainakaan heti malttanut sitä pöytään jättää.

Laitoin siihen myös ripustuskujan, että sitä voi tahtoessaan pitää myös seinällä. Työn malli, kuten moni ehkä tästä kuvasta jo huomasikin, on niin sanotusti lainattu sudokusta. En ollut aiemmin nähnyt sudoku-idealla toteutettuja tilkkutöitä, joten pidin ideaani aluksi jotenkin omalaatuisena, mutta kuinkas ollakaan olen myöhemmin törmännyt samalla idealla toteutettuihin töihin monesti. Ilman suurempaa mielikuvitusta nimesin työn nimellä "Sudoku".

Vaasan ainoassa tilkkutarvikeliikkeessä on loppuunmyynti. Pari päivää sitten käydessäni siellä mukaani lähtivät nuo kaksi muhkean punaista kangasta ja tuo beigenkullankellertävä. Ehkä menen vielä hamstraamaan lisää kankaita, kunhan hinnat ensin alenevat. Kuvan alin kangas on uusi höyrysilityslautani. Edellinen risa vanha lastulevyinen silityslautani päätyi pääsiäiskokkoon. Paloi kuulemma hyvin, en itse ollut paikalla näkemässä. Metalliset jalat tosin menivät metallijäteastiaan kuten kuuluukin.

I finally got finished this patchwork. Work is based on sudoku (as you might have noticed), thus named as "sudoku" without given any further thought. I've got some new fabrics and there under those fabrics is my new ironing board.

5 kommenttia:

ihanasonja kirjoitti...

Siitäpä tuli todella hieno! Pitäis vissiin munkin käydä alennusostoksilla tuolla liikkeessä... harmi kun tuhlasin jo opintotuen :D

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis liina ja malli!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä näyttää, väritys on onnistunut :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana! Odottelinkin, koska se oikein irtoaa siitä koneesta. Kannatti odottaa, on niin kauniit värit. Seinälle minä sen laittaisin, ettei sotkeennu.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, tämä sudoku on vähän samantyylinen kuin minun pääsiäispöytäliinani :)Kaunis tämä liinasi kaikin puolin.

Oletko muuten Finnquiltin jäsen? Tampereellahan toimii näitä kiltoja...