26.9.2006

Kierrätystä

Huono valokuvauspäivä tänään, kun on niin pilvistä ja synkkää. Sain sentään pari kuvaa otettua, kun aikani ahersin.

Tässä tämän hetkinen pöytäliinani. Se on koulussa aikoinaan reaktiivivärein painettu ja käsinmaalattu vanhoihin salusiiniverhon paloihin ja näistä paloista olen sitten tehnyt itselleni pöytäliinan. Uusiokäyttöä siis. Pidän tästä ronskista maalaustyylistä ja liinan värit ovat mielestäni aivan ihanat. Kuva ei toista värejä ihan täydellisinä, oikeasti liina on vähän liilampi.


Tässä taas on itsevalmistettu rakas karvalaukkuni, jota käytän yleensä talvisaikaan. Se on vuosi-pari sitten saanut toisen karvaverhoilun, kun alkuperäinen musta karva huopui ahkerassa käytössä. Nyt laukku alkaa olla elonsa ehtoopuolella, kun hihnojen vakosametti alkaa olla kulunutta ja joku saumakin on auennut käytössä. Rakas laukku joka tapauksessa ja hyvin palvellut.


Tämä vanha tuoli oli melkein jo matkalla kaatopaikalle. Ennen se oli kurjan ruskea ja villakankainen, käsinojista kulunut puhki. Nuukuuksissani en kuitenkaan malttanut ostaa uutta tuolia tilalle niin verhoilin sitten tämän vanhan. Päällinen on helpolla hupputyylillä tehty, mutta käsinojissa oli kovempi tekeminen.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!
Onpa hauska liina ja hyvät värit. Tuoli näyttää tosi taidokkaasti verhoillulta. Oletko saanut siihen joitain erityiskoulutusta?

Kati kirjoitti...

Kiitosta vaan! Ei tuo tuo tuolinpäällys ihan täydellisesti onnistunut, edestä helma jäi vähän liian lyhyeksi. Tein ensin lakanakankaasta kokeilun ennen kuin uhrasin varsinaisen kankaan. En siinä vaiheessa huomannut helman pituutta.. Ei mulla kyllä verhoiluun mitään koulutusta ole, mutta ehkä käytännön ompelutöistä on ollut jotain hyötyä.

ihanasonja kirjoitti...

Onpas hieno verhoilu! Sisustusintoa?