27.8.2007

Hehkutusta

Ensimmäinen yö Tampereella uudessa kodissa on jo takana, mutta vielä piti palata muutamaksi päiväksi Vaasaan pakkailemaan ja siivoamaan. Pääsimmekin muuttamaan jo viikko odotettua aiemmin, mutta lopulliset hyvästit Vaasalle jätetään nyt keskiviikkona. Joudumme elämään pari viikkoa ilman nettiyhteyttä, vaikka netti tilattiinkin heti uuden osoitteen selvittyä. Nyt tarvii sit lähteä netin perässä kodin ulkopuolelle. Onneksi läheisessä kirjastossa voi käyttää nettiä ja vieläpä omalla läppärillä. Hyvä hyvä!

Uusi asunto osoittautui onneksi odottamaani paremmaksi ja tilavammaksi, mikä oli helpotus, kun pelkäsin ettei iso työpöytäni mahtuisikaan koko asuntoon. Missäs minä sitten ompelisin ellen työpöydälläni!? Asunto näytti niin ahtaalta, kun kävin sitä katsomassa edellisten asukkaiden siellä vielä asuessa ja heillä oli paljon tummia kalusteita, jotka saivat tilan tuntumaan paljon pienemmältä kuin mitä se todellisuudessa oli. Tai no, voi se tuntua taas pieneltä muutettuamme sinne kaikkine kamoinemme. Saas nähdä. No, ei tämä uusi asunto ole kuin vain neliön pienempi kuin entinen ja tässä asunnossa voi nauttia myös omasta saunasta, mikä tuntuu nyt aika luksukselta.

Kävin tänään vihdoin TilkkuSadun uudessa hienossa kaupassa. Olihan siellä vähän pakko käydä ennen kuin muutetaan täältä pois. Mukaani lähti muuttolaatikoita (kiitos kiitos!! tulivat tarpeeseen), kahta kokoa kukkajojoja sekä kaksi pakettia söpöleitä nimilappuja, joita voi käyttää tilkkutöiden nimikoimiseen.


Tilkkuystäväni Hilja kävi tänään täällä muuttokaaoksessa kyläilemässä ja antoi minulle ihkun lahjapaketin kera Onnea Uuteen Kotiin-kortin. Käsin värjätyllä kankaalla päällystetty paketti piti sisällään mitäs muutakaan kuin lisää aivan ihastuttavia Hiljan itse käsin värjäämiä kankaita. Kiitos paljon!! Muistan sinua aina näitä kankaita nähdessäni!! En vielä malttanut avata kangaspakettia kokonaan vaan jätin kankaiden ihastelun tehtäväksi Tampereelle. Onpas jotakin mitä odottaa muuton lisäksi :-D


Huomenna on viimeinen pakkaus/siivouspäivä ja kahden yön jälkeen alkaa uusi elämä uudessa kaupungissa, OI TÄTÄ ELÄMÄÄ!! Onpas kivaa :-)

We have already spent one night in our new home at Tampere, but we had to return to Vaasa for couple of days to do more packing and cleaning. Now there's only two more nights here and then our new life at new city will begin. Great!! Today I finally went shopping to TilkkuSatus new quilts and gift shop and made some shopping. I got two diffent sizes of Flower Yo-Yo Makers and two packages of cute quilt labels. My quiltfriend Hilja also visited here in this moving mess and gave me this wonderful present full of hand dyed fabrics she had made with a card "Congratulations to new home"!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa Manseen, täällä on hyvä asua ja täältä on todellakin kohtuullisen lyhyt joka paikkaan.

Kati kirjoitti...

Kiitos Päivi!!! :D

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uutteen kotiin:)

Helena kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Syksyllä on kiva aloittaa kaikkea uutta, uudessa ympäristössä varmaan vielä jännempää.

Kati kirjoitti...

Kiitos paljon :D

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa Tampereelle minunkin puolestani :)